Lauantain aamu alkoi tosiaan heräillen & voimia keräillen Monsieur Lammelan suosittelemaa Mestan –nimistä, siniverisille suunnattua hienosto-olutta maistellen, ja njam, kyllä olikin hyvää. Suhteellisen kulmikasta, selvä takapotku. Tämän avulla kanootti suorastaan keulisi! Hieman ihmetyttivät ihmisten paheksuvat katseet, etenkin lapsiperheiden äidit ilmiselvän kateellisena huokailivat huomatessaan, minkälaista luksusnektaria olin Tescon ”For VIP´s” hyllyköltä löytänyt. Voi teitä parkoja, kaikilla ei vaan ole siihen varaa.

Siitä päivä sitten pikkuhiljaa käynnistyi, ja kuten aina, Oikean Voitelun avulla. Tylsäkin junamatka muuttuu ratkiriemukkaaksi hulabalooksi kunnon matkaeväillä. Saapuessamme kanoottivuokraamoon, jossain muualla kuin täällä Absurdistanin takamailla ainakin allekirjoittanut olisi joutunut lukemaan tiilenpäitä ja saanut syytteen ruorijuoppoudesta. Mitä vielä! Täällä ei anneta lupaa koskea edes melaan ilman lievää humalatilaa, sillä promille poikineen toimii samalla tehokkaana matkavakuutuksena nojaten yleiseen tietämykseen humalaisen ihmiskohtalon torakankaltaisesta selviytymiskyvystä. Yksinkertaisen nerokasta!

Hypätessämme purkkiin ehdimme siinä meloa rattoisat 10 metriä kunnes huomasimme, ettei etumaastossa ollutkaan vettä. Ihan selkeästi suunniteltu juttu, tämä homma haiskahti aika pahasti tai sitten kyseessä oli todella aloittelijoiden reitti. Ei muuta kuin kantoon. Vähän ajan päästä huomasin, että tosiasiassa se olikin se vesi joka haiskahti tässä. Aaltoja Perkele! – yhdistyksen perämiehen Markun mukaan se johtui rankkasateiden aiheuttamasta peltojen ravinteiden joutumisesta jokiveteen. Tiedä häntä, vanhalta kalalta se tuoksahti...

No pääsimme siitä sitten pikkuhiljaa liikkeelle, ja hyvinhän sujui. En olisi ikinä uskonut, että joen varrella voi olla noinkin tiheänä pubeja, mutta nyt sekin on koettu. Pidettiin siinä pubitaukoja suhteellisen useaan, ettei vaan pääsisi jano yllättämään. Gambrinus toimii siis myös vesillä. Toinen yllätys oli veden vähäinen määrä. Periaatteessa tuon koko reitin olisi voinut kävellä läpi, mikä tuntuu aika hullulta. Taisin kuulla Markun tokaisevan ”Mihin *****tiin tätä venettä tässä tarvitaan, menishän nämä viinat repussakin??”

Melontaretki eteni siinä sitten tasaisesti eteenpäin. Tasaisin väliajoin rantauduttiin tai sitten jäätiin lillumaan kaikki neljä kanoottia rinnakkain vaihtaen pääasiassa nesteitä, joitain syvällisiä ajatuksia sekä nautiskellen oliiveja. Matkan varrella oli myös patoja, jotka toivat mukanaan hieman haastetta kovemman virtauksen muodossa.

Matkanpää häämöttikin jo(klo xx-xx välisen ajan joudun skippaamaan, sillä tänä aikana punaviini kolisi kajuutassa melkoisesti) ja sitten palautettiin kanootit niiden vuokraajalle. Vuokraaja taisi tykätä tosi paljon kun huomasi, että olimme sata varmasti osuneet kaikkiin mahdollisiin reitillä oleviin kiviin kaljalla lastatuilla kanooteillamme. Ei hätää, olemme ammattilaisia.


Kaiken kaikkiaan hemmetin hyvä reissu oli, tosin se Valium-Villen mainitsema konnari hieman väljähdytti ainakin minun olueni, eikä jättänyt kovin hyvää jälkimakua tälle reissulle. Kovin rankkaa oli, joten ei näitä kyllä lapsille voi hirveämmin suositella, ei ainakaan tässä seurassa. Ensimmäinen ajatus saavuttuani kotiin olikin: Olenkohan vielä elossa huomenna? Miten on mahdollista että koko kroppa on kuin asfalttijyrän alle jäänyt, reppu tuntuu painavan 200 kg vaikka se on tyhjä, ja väsyttää kuin olisi juonut litran silmätippoja? Näillä reissuilla se vain on…en kuitenkaan kadu mitään, koska en liiemmälti muista mitään.

Anssi

-edit-

Siirsin tän tuolta Villen tekstin kommenteista tähän etusivulle, että pysyy joku tolkku...

ARI