Strastvuite, tavarisch!

Siinä se nyt on, se kaunein, punaisin, kallein ja ennenkaikkea kylmin.

Siellä on kuulemma myös paljon taskuvarkaita. Enmää niistä niin tiiä, onnistuinhan ujuttautumaan vihollislinjojen taakse kuten kunnon sankarimatkailijan kuuluukin. Paikallisen kulttuurin  ilmiömäisesti ja lähes suoraan suoniini imeneenä pystyin suvereenisti opastamaan eksyneitä venäläis-rukkia oikeisiin suuntiin. (Sitä ei lasketa, että noin 7 sekuntia myöhemmin eksyin itse.) 

Joko meissä kaikissa asuu pieni venäläinen, tai sitten tuo mun talvitakin karvakaulus ei ole ollenkaan niin pohjoismaalaisen tyylikäs kun olen kuvitellut. Jotta a vot harashoo a bolschoe spassiiba vain.

Alla se Yksi ja Ainoa. Tähän tuskin kokoomuksen äänestäjän tämän enempää tarvitsee sanoa.

Autoja en ole eläessäni niin paljoa nähnyt kuin ohitimme yhdessä tunnissa. Saati sitten niitä volgia ja ladoja. Tähän pitää vielä huomioida fakta, että tuostakin tunnista olen todennäköisesti ollut 89% silmät kiinni. Se liikenne oli näin maalaistytölle melkoisen hurjaa ja ruuhkaan kyllästynyt kuljettaja ei sitten niin yhtään lisännyt mielenrauhaa.

Hotelli oli upea ja loistokas, hyvällä paikalla ja tarjosi niin kallista aamiaista (ei sis. huoneen hintaan) ettei näillä palkoilla ja päivärahoilla edes tarvinnut kuvitella. Illalla ostin janoon perus chardonnayta aulabaarista, siis sitä listan halvinta; 12 cl ja 15 euroa. En tilannut toista.

Sisävessatkin siellä oli! (Vinkki; sen voi googlettaa nimellä Villeroy&Boch).

Paluumatkalla kaksi tuntia Moskovan lentokentälle menoon kuluttaneena, neljä turvatarkastusta myöhemmin, kerran vain venäjäksi ilmoitettua vaihtunutta lähtöporttia etsineenä ja myöhästynyttä Prahan konetta odottaneena en kyennyt Ruzynen kentälle laskeuduttuamme kuin huokailemaan. 

Ja ahh miten hiljainen onkaan kylätie Vltavan reunoilla..!

terveisin, Piu - the Great Traveller