Kuinkahan moni arvoisista blogin lukijoista on saanut nauttia koskaan kesäleskeyden upeasta ajasta? Nuoremmille lukijoille pitänee tietysti ensin määritellä mikä tai kuka on kesäleski?

Kesäleski on sellainen pörisijä, jonka puoliso pakkaa lapset koulujen (tai vastaavan) loputtua lapset autoon, junaan, bussiin tai johonkin yleiseen kulkuvälineeseen ja matkustaa kauaspois viettääkseen kesälomaa pois kaupungin hulinasta. Tähän määritteeseen liittyy oleellisesti leski, joka "joutuu" uhrautumaan töissä ja ansaitsee määrittelemättömän määrän rahaa yhteiseen hyvään. Kesäleski-määritelmään kuuluu lisäksi se, että kesäleski heittäytyy uskomattoman rappiolle, soittaen kuitenkin puolisolle monta kertaa päivässä, valittaen kuinka kukkien kastelu sitoo "niin paljon aikaa".

Minä olen nyt sellainen, en kylläkään puhdasverinen, sillä bakkanaali kestää kohdallani vain viikon. Siniverisellä kesäleskellä leskeys kestää koulujen kesäloman ajan, siis Suomessa kaksi ja puoli kuukautta. Tshekissä vain kaksi. Otan kuitenkin kaiken ilon irti tästäkin ajasta.

Aloitin kesäleskeyteni kalsarit jalassa, naukkaillen Muller Thurgauta ja kirjoittaen blogiin.

Joo, joo, mä tiedän. Hankin elämän, mutta vasta ensi viikolla joskus. On tää ihanaa...

1682785.jpg

Ari